torstai 12. helmikuuta 2015

Anteeksi hiljaisuus!

Huhhuh, pennuissa ja lapsessa on ollut sen verran hommaa, ettei ole tänne mitään ehtinyt kirjoittelemaan.

Pennuista vapaana on edelleen T. Fading Fame, T. Fearless Fellow ja T. Foolish Friend. Firefighterin tilanne on edelleen epäselvä.

Fading Fame ''Paavali'' etsii mahdollisesti sijoituskotia, jos löytyy hyvä kotiehdokas! Vakuusmaksu on 500e eli puolet pennun hinnasta. Fearless Fellow'lta puuttuu toinen kives, joten se myydään alennettuun hintaan (700e). Voi tietenkin olla mahdollista, että kives vielä löytyy, mutta näin koen parhaimmaksi toimia. Foolish Friendillä on molemmat kivekset, joten hänen hintansa pysyy 1000 eurossa.

Kaikki pennut ovat olleet erittäin rohkeita ja avoimia, olen enemmän kuin tyytyväinen näihin! Kylällä ollaan käyty remmilenkeillä vaunujen kera, sekin sujuu mainiosti. Kissoille ei ole mitään sanonut, kun ollaan käyty äidilläni kyläilemässä, missä asuu pentueen narttupentu Pirkkokin. Painoja en pennuilta enää pysty ottamaan kunnolla, kun keittiövaaka riitti vain 5kg asti.

T. Falling Fenix eli Riku lähtee uuteen kotiinsa Pietarsaareen lauantaina. Kamalaa luopua tuosta pienestä haaveilijasta. :)

Uusia kuvia pennuista löytyy facebook-kansiostani: Klikkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti